ELive Stream: Söderbacka-Matikainen Duo

ELive Stream -sivuston isännät, ideoijat ja taustatoimijat, kitaristi Martin Söderbacka ja basisti Eevalotta Matikainen esittävät konsertissa monivivahteista, tunnelmallista ja voimakkaasti hetkessä elävää musiikkia. Söderbacka-Matikainen Duo säveltää omia kappaleitaan sekä sovittaa lainasävellyksiä persoonalliseen tyyliinsä hyödyntäen efektejä ja instrumenttien monipuolisia sävyjä. Illan aikana kuullaan instrumentaaleja ja laulettuja kappaleita ohjelmiston koostuessa yhtyeen omista sävellyksistä sekä jazzmusiikin klassikoista. Vahvat melodiat verhoutuvat kokoonpanon käsissä raikkaiksi sovituksiksi, jotka houkuttelevat kuuntelijaa pysähtymään musiikin äärelle.

Matikainen ja Söderbacka pyörittävät yhdessä ELive Music nimistä musiikkialan yritystä Kokkolassa. Söderbacka-Matikainen Duon he perustivat vuonna 2011 ja monenlaiset tasokkaat vierailijat ovat tuttu näky yhtyeen esityksissä. Vieraista mainittakoon mm. Joonatan Rautio, Jukka Perko, Teemu Viinikainen, Osmo Ikonen, Jesse Kaikuranta, Manuel Dunkel, Mikko Pettinen, Siim Aimla (EST), David Lyttle (IRL) ja Mikko Hassinen. Duon lisäksi kaksikko säveltää yhdessä myös mm. Matikaisen johtamalle ”Soul What? feat. Joonatan Rautio” soul/jazzkvintetille sekä vuonna 2019 perustetulle SM4 (Söderbacka-Matikainen Quartet) kokoonpanolle.

Martin Söderbacka – kitara, laulu
Eevalotta Matikainen – kontrabasso

Tags:

Date

01 - 06 loka 2021
Expired!

Time

All Day
Category

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa